Kuvittele, että asut opiskelja-asuntolassa. Luet tenttiin ja ulkona tulee vettä vaakatasossa. Keskeytät lukemisen kovan nälän vuoksi ja marssit jääkaapille. Tiedät jo valmiiksi sen sisällön, mutta avaat silti oven ja tuijotat lähes tyhjiä hyllyjä. Puoleksi käytetty voipaketti ja ketsuppipurkki eivät oikein houkuttele ja suljet oven. Silmiisi osuu jääkaappimagneetti, jossa komeilee kotiinkuljetusta tarjoavan pizzerian puhelinnumero. Mitä teet?
Tässäkin pätee sama logiikka kuin aiemmassa blogikirjoituksessani, joka käsitteli mainontaa hammaslääkärissä. Mainonta toimii silloin, kun se tavoittaa ihmisen oikealla hetkellä. Ihminen reagoi pizzerian mainokseen todennäköisimmin nälkäisenä ja etenkin silloin, kun jääkaappi ammottaa tyhjyyttään.
Miten pizzeria saisi mainoksensa opiskelijan jääkaapin oveen? Se lienee tämän yhtälön haastavin osuus. Pizzeriat käyttävät suorapostitusta ihan kiitettävästi, mutta ainakin itse olen heittänyt pienet lappuset yleensä roskiin. Joskus ne ovat saattaneet jäädä pyörimään pöydälle ja hautautua muiden papereiden sekaan. Toki jääkaappimagneetin voisi lähettää postitse, mutta siinä kohtaa on suuri riski, että se pysähtyy ei mainoksia -tarraan tai jää huomaamatta muiden mainosten joukosta.
Tässä kohtaa voisi olla oiva paikka sissimarkkinoinnille. Magneetti kiinnitettynä jokaisen asunnon avaimenreikään ei jää varmasti keneltäkään huomaamatta. Jääkaappimagneettia ei kuitenkaan heitetä roskiin niin todennäköisesti kuin pientä mustavalkotulostetta. Magneettia voisi jakaa myös pizzeriassa, jolloin sillä ei ainakaan herätettäisi pahennusta eli se ei olisi epämieluisa yllätys.